Verkkokurssi?

Päässäni on muhinut kaksi verkkokurssin aihetta, Flickr ja bloggaaminen. Flickrin olisin esitellyt Kaupunginosakuvapankista kiinnostuneille. Olemme kartoittaneet oman alueemme yhteistyötahot ja yhteinen kuvapankki olisi elävä, aktiivinen ja kaikille avoin kuvien kohtaamispaikka.

Toinen ajatus tuli bloggaamisen hauskuudesta. Voisinko houkutella kirjaston lukupiirin verkkoon kaikkien iloksi? Voisiko heillä olla jaettu, yhteinen blogi? Miksi sellainen perustettaisiin? Keskustelin asiasta lukupiirimme vetäjän kanssa. Kysyin häneltä, tuntuiko ajatus vieraalta? Kysyin myös, olisiko lukupiirin luonteen vastaista perustaa yhteinen blogi, jossa lukukokemusta kommentoitaisiin jo ennen tapaamista? Miksei, vastasi S, sellaisia on jo olemassa verkossa. Idea ei ollutkaan uusi. Jatkoin silti. Kirjastojen lukupiiriläiset lukevat usein kadehdittavan hyviä kirjoja loistavien vetäjien opastamana, olisi hienoa nostaa näitä lukukokemuksia bestseller-maailman rinnalle, kaikkien iloksi. Yhteisen lukuprosessin seuraaminen olisi varmasti houkuttelevaa luettavaa blogia seuraaville.

Lukupiiri miettisi ensin, miksi blogi, halutaanko lukuprosessi jakaa? Jos halutaan, perustetaan blogi yhdessä, näin sen helppous paljastuisi. Mietittäisiin lukupiirin henkeä. Siitä voisi löytyä blogin nimi ja käyttäjätunnus. Kirjautuminen ja tekstin muokkaaminen katsottaisi kerran läpi yhdessä. Kun pohja on luotu, lukupiirin vetäjä syöttäisi seuraavan kirjan kansikuvan ja pientä taustaa kirjailijasta ikäänkuin alustaksi. Ja jäisi odottelemaan. Koska blogi on yhteinen, lukukokemukset jakautuisivat etusivulla, piiriin kuulumattomat voisivat osallistua kommenttien kautta. Säännöllisen tapaamisen keskustelu referoitaisiin vetäjän toimesta tapaamisen jälkeen, ennen seuraavan kirjan esittelyä. Tästä olisi hyötyä sille piiriläiselle, joka ei tapaamiseen päässyt, blogin avulla hän olisi koko ajan mukana prosesissa.

Kun lukupiiriläiset alkavat tuntea bloggaamisen omakseen, blogiin liitettäisiin linkkejä ja kuvia (Flickr taas! :). Blogista siirrettäisiin tekstejä Helmetin arvionteihin, samalla tutustuttaisiin asiasanoitukseen ja tagittamiseen. Jonkin ajan kuluttua lukupiirillä olisikin jo oma kirjasto Library Thingissä?

Mietin alustaksi myös wikiä, mutta valitsin kuitenkin blogin. Oman kirjastoni lukupiiriläiset ovat "vanhempaa väkeä", joten rakensin kurssin heitä lämpimästi ajatellen :).


Yhteisen Blogger-blogimme muokkaaminen

1. Kirjaudu sisään yhteisillä tunnuksilla. Avaa Muokkaa-tila. Avaa välilehti Tekstit. Mene sisään Muokkaa tekstejä-linkistä. Alusta saattaa näkyä HTML-kielisenä, klikkaa Luo, niin saat eteesi pelkät tekstit.

2. Olet sisällä! Kirjoita. Tallennus tapahtuu automaattisesti pienin väliajoin. Napsauta Tallenna nyt, pääset välillä vilkaisemaan blogia. Kun lukukokemuksesi ovat valmiit Julkaise teksti. Voit sen jälkeenkin jatkaa muokkaamista.

3. Muistithan tagit? Yhteinen tagimme on xxxxx, sen lisäksi voit valita omiasi mielin määrin.

Jos kiinnostaa, kokeile oman tekstisi värin muuttamista, fonttivaihtoehtoja tai linkin ja kuvan lisäämistä.

Opi, perusasiat!

Luin mielenkiinnolla Helmetin suositukset yhteisöllisen median käytöstä -sivua. Myös Vantaan henkilökunnan kommentit, mietteet ja ideat tuntuivat mietityiltä. Kirjastojen tulee todella miettiä, missä he haluavat olla tai missä heidän olisi jo oltava. Ja miksi.

Tunnistan hyvin itseni kahdesta roolista, ennen kurssia-minän ja kurssin jälkeisen-minän. Ennen kurssia olisin luultavasti vilkaissut (käskystä :) em. pohdintoja, lukeminen olisi ehkä ollut tikkuisaa, sisäistäminen ja ajatteleminen nyt ainakin. Olisi voinut jäädä lukemattakin, näille asioille on niin helppo kääntää selkänsä arkikiireiden ja asiakkaiden keskellä.

Kurssi on opettanut katsomaan uusien asioiden sisään ja arvioimaan niiden sisällön laatua myös kriittisesti. Eli opettanut sen, että pelkillä välineillä ei kannata pelata, jos sisältö jää laihaksi. Tästä löytyy esimerkkejä. Jokainen keskustelu työpaikallani kurssistani herätti kysymyksiä, joihin aina päädyn lopuksi korostamaan sisältöä, sisältöä ja sisältöä. Koska sitä osaamistahan meiltä löytyy. Näiden kahden asian yhdistäminen on kaikkien voitto. Sheehan käsittelee aihetta paljon paremmin, mutta tätä jakautumista näkyy meilläkin. Toiset haluavat heti jokapaikkaan, toiset hidastelevat ja ujostelevat sisällön laatuvaatimusten takia. Ja koska asiat muuttuvat, vanhenevat tai uusiutuvat koko ajan, tässä taitaa olla loputon, uuden työkulttuurin opettelu kaikilla edessä. Siksi näiden asioiden pohtiminen, jäsentäminen sekä ohjeistaminen on tärkeää. Minua miellytti myös (Macen?) ajatus siitä, että uuteen paikkaan on syytä tutustua rauhassa, opetella sen "tapakulttuuri" ennen sisäänhyppyä. Taidan olla tuo ujostelija. Mutta jonkun sinne on mentävä ja saatava meidät mukaan!

Oma kurssini painottui tänne loppupäähän ja se harmittaa. Miten paljon asiaa jäi tutkimatta ja tutustumatta. Onneksi materiaali on tallessa, palaan aivan varmasti moniin osioihin ja artikkeleihin ajan kanssa. Olisi ollut myös hauska seurata muiden blogeja, se jäi nyt melkein kokonaan tekemättä ja kommentoimatta. Ne muutamat mulle tulleet kommentit oli kannustavia, hauskoja ja eteenpäin potkivia.
Omaa blogiakaan en ole perannut tai täydentänyt, siinä riittää hommia. Luin kyllä järkyttävän tiedon, että vaikka korjailen tai poistelen tekstejä blogistani, ping-palvelimet ovat levittäneet kaiken jo kaikkialle. Kävin nimittäin tekemässä tuon google-haun. Huhhuh, tagit löytää meidät hyvin ja osumia tuli monille ammattisivustoille (Kirjastot.fi, Lukutoukka, Kirjakanava tietysti kuten myös Blogilista).

Flickr oli mun lemmikki, sinne aion eksyä useamminkin. Sen hyödyntäminen on onneksi jo tajuttu. Olisin itse valmis perustamaan sinne kaupunginosakuvapankin. Olemme kartoittaneet alueen sidosryhmät ja Kallion kulttuuriverkoston myötä olisi mahdollista tavoittaa koko joukko aktiiveja ja asukkaita. Heitän tän idean ehkä KKV:lle? Webinaareihin tutustuminen oli myös hyvä osio, siitä irtoaisi varmasti iloa näin isossa organisaatiossa. RSS-lukuohjelman käyttöönotto on ollut iloksi ja avuksi alusta alkaen ja Wikistä sain otettua pienen niskalenkin.

Tekijänoikeusaihe tuli hoidettua myös, perinteisellä sähköpostiviestillä WikiIndexin jälkeen. Milla Paloniemi antoi luvan strippinsä lainaamiseen ja kiitteli vielä luvan kysymisestä erikseen :).

Revanssi!

Flickrin Commons-kuvia
Woman in cell, playing solitaire

Nickolas Muray, 1950

George Eastman House Collection

Poker players, mainoskuva vuodelta 1951
State Library and Archives of Florida

Mun kone ei pelaa, joten olen nyt tässä osiossa pelkän ajattelun varassa.

Pelattu on aina. Joka puolella maailmaa ja kaikissa kulttuureissa. Hauskin pelihavaintoni oli nuorena rinkkalaisena ensimmäiseltä kreikanmatkaltani. Miehet ouzo-laseineen istuivat "miestenkahvilassa" sen hassun puisen jalkapallopelin ääressä. Istuin pitkistä katseista huolimatta pienen kahvilan nurkassa ja katselin kiinnostuneena sitä sosiaalista pientä yhteisöä, johon muilla ei ollut asiaa. Tuoreet yrtit odottelivat yhdellä tuolilla pääsemistä emännän valmistelemaan pataan, mutta miehillä ei ollut kiire. Se oli heidän yhteinen pelihetkensä ja sen sosiaalisen merkityksen aisti, vaikken ymmärtänyt huudahduksista, pilkkapuheista, käsimerkeistä tai vitseistä sanaakaan. Kun pöytääni yllättäen tuotiin pieni lasillinen ouzoa ja suolattuja pistaaseja, ymmärsin, että paikkaan sopimattomasti tunkeutuneelle vieraalle yritettiin olla kohteliaita, koska peliin osallistuminen oli täysin mahdoton ajatus.

Olen aika laiska pelaaja. Lapsena pelaaminen oli aktiivisempaa. Olin hyvä syöttäjä ja sieppari pesäpallossa. En silti koskaan innostunut pelaamisesta tarpeeksi paljon. Isoveljeni opetti useita pasiansseja, muistan niistä vielä muutaman, mutta kortteja tuli lätkittyä pahimpina kyllästymisen hetkinä. Kunnes löysin oikean flipperin <3!

Peleissä ihaninta ja kamalinta oli tietenkin tuo koukuttuminen. Aina piti voittaa oma tai kavereiden ennätys. Pelaamisen yhteisöllisyys oli kiehtovaa. Ristikoiden ja sudokujen arvoitus ei ole koskaan oikein auennut, ehkä juuri sen yksintekemisen takia.

Olen pelannut Windowsin flipperiä koneella. Eihän se tuntunut miltään, puuttui kosketus ja ympärillä olevat kannustajat. Kuin huono tiivistelmä lempikirjasta. Mutta huonoinkin peli voi vetää yhteisöllisesti puolensa. Muistan Felix-ketsupin kömpelön mainospelin, joka nappasi koko osaston valtaansa. Aamuvuorolaiset kastelivat, lannoittivat ja keräsivät iltavuorolaisten tomaatit, iltavuorolaiset puolestaan hoitivat aamuvuorolaisten kasvien hyvinvoinnista ennen kotiinlähtöä. (Työ)aikaa kului, oikeasti todella vähän, niin peruspelistä oli kyse. Emme edes odottaneet mitään voittoa, kingit oli 30.000 kilolukemissa, meillä kullakin oli ehkä 780 kiloa kypsiä tomaatteja plakkarissa. Innostus oli yhteistä, samoin leikkiin kyllästyminen.

Nykypeleihin olen saanut tuntumaa lähinnä työn kautta. Romppupelit kelpaavat edelleen ja verkossa on sitten se kaikki muu kiva. Laitoimme aikoinaan koneiden viereen listat verkko-osoitteita lasten löydettäviksi, Älypäät ja Aapelit sun muut. Lapset saivat kuitenkin parhaat pelineuvonsa kavereiltaan, aikuisia ei näihin leikkeihin juuri kaivattu. Selailin pelitarjontaa. Siellähän oli ihan mukavia ja harmittomia ajanvietepelejä ja kivoja tietokilpailuja. Mutta miltähän tuntuisi pelata vaikkapa Yatzia koneen kanssa, puuttuisi se kaikki jännittynyt pohdinta ja keskustelu vastapelaajien strategioista. Ja noppien kolina.

Facebookin pelit olen ohittanyt tylysti. Aika ei kertakaikkiaan riitä. Mafia Wars -peliin liityin, koska siellä voin käydä auttamassa hädässä olevia kavereita. Onneksi pyyntöjä tulee nykyään harvoin, toivon, että peli kuolee pois piakkoin. Farmvillen koukuttavuus on luultavasti hauska. Tulee mieleen tomaattimme 10 vuoden takaa :). Parhaiten tätä peliä luonnehti kollegamme, joka kertoi, ettei enää roiku facessa vaan ainoastaan farmillaan. Facekaverit ovat vaihtuneet amerikkalaisiksi ja ties minkämaalaisiksi viljelijäkavereiksi, vapaa-aika kuluu nykyisin heidän kanssaan. Kun hänen lapsensa tulee koulusta, ensimmäinen kysymys äidille on: "Mitäs sun farmille kuuluu?" :)

Roolipeleihin tuli tutustuttua (outo sana kertakaikkiaan) Runen myötä. Peli toi pikkupojat kirjastoon nopeiden yhteyksiemme vuoksi. En muistele lämmöllä noita aikoja, jatkuva välienselvittely ja erotuomarina olo teki työpäivistä raskaita ja pitkiä. Pelaavat pojat olivat niitä pikkupahiksia, jotka lintsasivat koulusta. Nyrkkitappelut, rahan varastaminen ja porukalla hakkaaminen oli tuttu selviytymisväylä näille lievästi adhd-tyypeille. Mietimme usein, olivatko pelisessiot energiaa purkavia vai kierroksia lisääviä hetkiä.

Joukko hajaantui ja lakkasi käymästä vanhenevien koneiden myötä, johonkin muuhun kirjastoon oli saatu uudet ja nopeammat. Tiesimme, että he kulkivat ympäri Helsingin kirjastoja sitä mukaa, kun peliaikaa alettiin rajoittaa tai peli- ja porttikieltoja alkoi kerääntyä.

Heitä katsellessa tajusi, että pelaamista on monenlaista. En hyväksynyt huolestuneiden aikuisten vaatimia täydellisiä pelikieltoja, mutta sain kyllä tuntuman yksilöihin, joiden kohdalla peliasiat eivät olleet enää hallinnassa.

Katsoin YouTuben Rune-esittelyvideon, se oli hupia heveineen :). Nopea läpileikkaus, joka jää varmasti kavereilta saatujen vinkkien jalkoihin. Mitä se siellä kirkossa muuten teki

Jos pelaisin verkossa, haluaisin pelata niitä pitkiä strategiapelejä. Ai niin, pelasin lapsena tennista muutamia vuosia, voisin myös muistella vanhoja taitoja Wiin kanssa. Ai mut sit täytyis kai hankkia se telkkari ensin?

Pitääks olla näin neiti? Eiku wiki vielä!

http://norpatti.sarjakuvablogit.com/files/2010/02/neiti.jpg
http://www.norpatti.fi

Kiitos Milla Paloniemelle!

"Kun katsomme elämää, näemme toimintoja. Emme nää tarkoituksia, merkityksiä ja ajatuksia, joista ehkä yritämme päätellä, millaisia pyrkimyksiä takana piilee. Vasta kun kuulemme mitä osalliset puhuvat ja kun saamme selville mitä he ajattelevat, toiminta alkaa muuttua tarinoiksi. Tarvitaan siis kuva (tapahtumisesta) ja teksti (ajattelemisesta)."

Christian Metz

Tämä sitaatti on sivulta, jonne löysin tieni WikiIndeksin kautta. Sarjakuvan verkkomaailmaan. Maukkaan suppilopastan jälkeen läksin laiskana suomenkielisten, melko suppeiden (sic!) vaihtoehtojen pariin, mutta sieltä löytyikin kategoria Sarjakuvantekeminen. Artikkeleita luvattiin olevan 1123. Tekstin sisältä löytyikin sitten uusi luku, niitä olikin 1925? Wiki ei kelpuuta sarjakuvamuotoista sivua artikkeliksi. Mikä konservatiivi! Kuvia oli 723, hienoa! Tässä helpot polkuni:
http://www.wikiindex.org/Category:Wiki Finnish
http://www.wikiindex.org/Sarjakuvanteko
http://www.sarjakuvanteko.fi/wiki/index.php?title=Etusivu
Sivusto on aktiivisessa käytössä, viimeisin merkintä tältä päivältä. Se on selkeä portti sekä aloittelijoille että ammattilaisille. Mukana ovat mm. Lahden Kansanopiston sarjakuvalinja ja Oriveden opiston sarjislinja, linkkejä myös Taikkiin ja ulkomaille. Painetun sarjakuvan puolelta löytyy tuttuja piirtäjiä ja esim. Milla Paloniemen, verkosta paperille siirtyneen piirtäjän tuotannosta saa täällä monipuolisemman kuvan. Ja sieltä löytyy myös mainio "Sarjakuvan alkeisopas". Napakka paketti aloittelijoille, suosittelen.

Selailin kielikategorian alla olevaa tarjontaa, se vaihteli. Asiaan perehtymättömälle se voi olla nopea ulko-ovi. Globaali verkkomaailma jakautuu myös näyttävästi, esim. haitinkielisten sivustojen tarjonta ei ollut hääppöinen...

Wikitravel kiinnosti, mutta se olikin sitten aika surkea. Kurkistin Barcelonan sivulle. Onko tämä osio vasta alkumetreillä? En kyllä hakeudu sinne ennenkuin tarjonnasta tulee edes vähänkin yhtä mielenkiintoista kuin Pallontallaajissa .

LibraryWikis -sivuilta löytyi asiakkaille suunnattuja wikejä, amerikkalaiset eturivissä näköjään. Sivuilla oli linkkiryppäitä aihepiirien mukaan, lisäksi usein tietoa omista palveluista. Paketit oli kasattu usein sivustoista ja niiden jatkoksi tarjottiin väylä omiin tietokantoihin ja kokoelmiin. Niitä selaillessa tuli mieleen kahvipöytäkeskustelu, jossa yritin tänään kertoa tämän kurssin sisällöstä kollegoille. Syksyn mittaan on vahvistunut se ajatus, että verkossa on mahdollisuus jakaa sitä mahtavaa sisältötuntemusta, jota monilla kirjastolaisilla on. Jotkut tuntevat syyttä huolta, että "mitähän tämäkin työ 10 vuoden kuluttua on?". Jos nämä kurssiin sisältyneet asiat saisi avattua niille, joilla tuo asintuntemus on, heidän ei tarvitsisi olla huolissaan. Joku osaava suosittelee tai rakentaa (mielellään helppokäyttöisen :) "insinöörihomman" ja heidän asiantuntemuksensa jakautuu läsnäolevien lisäksi verkossa kaikille halukkaille. Mutta asiakaswikeistä vielä: Seriesbinder.listhost.org -sivun mallilla (aihepiirit) laittaisin koko ajan päivittyvän tiedon verkkoon kaikkien löydettäväksi, vaikkapa wikin kautta. Näitä taitaa kyllä löytyäkin jo? Ja vielä: sivut olivat hyvin erinäköisiä. Toiset näyttivät kotisivuilta, wikiä ei sieltä alta oikeastaan edes tunnistanut? Kertokaapas mulle vielä, ovatko nämä sivut wikimäisiä, eli käyttäjien täydennettävissä?

Uuden tiikerinvuoden jälkeen wikeilyä

Valitsin Minnesotan Yliopiston kirjaston wikin tarkasteluun. Se näytti selkeältä ja avoimelta. Jos sitä vertailee vaikkapa omaan Kaivoomme, ei suuria eroja näytä olevan. Palstat jakautuvat selkeästi eri teemojen mukaan. Ulkoasu on ehkä siksi Kaivoa selkeämpi. Ja tiedon määrä ei taida olla yhtä suuri, tuntui jotenkin hallittavammalta. Päivitystahti näyttää olevan kohtalainen. Meidän Kaivoonhan valuu päivittäin niin paljon asiaa, että jo parin päivän poissaolo tipauttaa helposti tiedon kyydistä. Mutta on se myös voimavara.
Ehkä tässä olisi hyvä malli, jos seudun kirjastoille joku yhteinen (niin toivottu!) kanava joskus saataisiin.

Wikisuunnittelumallit tuntuivat aluksi ihan heprealta? Aikani niitä selailtuani hyppäsin suomenkielisiin Antisuunnittelumalleihin. Sieltä löytyi hauskoja, jokaisen arkipäivään kuuluvia työtapoja (joita syytä välttää, vaan osaammeko?):
kasautuvat ominaisuudet, kuolonmarssi, paisuminen, päätön kana, lautasliinamäärittely...
Niistä huvittuneena palasin mallien, mm. Viralin pariin. Sen esimerkissä rakennellaan osavuosikatsausta kahden wikeilijän voimin. Pomolta täytyy saada hyväksyntä ja mahdolliset lisäykset, ja wikeilijät pitävät Viralia sähköpostia helpompana jakelualustana. He saavat pomonsa wikeilemään ja sitten tämäkin saa oman pomonsa wikeilemään...
Juu, ei mitään vastalauseita, jos tällainen alusta tavoittaisi esim. koko HelMet-alueen, opettelisin käyttöä mieluusti. Ja tietysti siellä voitaisiin jakaa se tieto, jota nyt lähetellään sähköpostien liitteinä tai erillisten ohjelmien syötetietoina, ensimmäiseksi tulee mieleen vaikkapa tilastot.
Toiseksi tulee mieleen ruoka, sori, päivän ensimmäinen ateria odottaa!

Talvi liukkaassa wikimaassa

Wikeily vei aikansa, sinne uppoaan, kuten alustuksessa sanottiin, samoin kuin tietosanakirjaan. Wikiin upotetaan paljon linkkejä tekstin sisään. Itse en ole ollut tavasta kovinkaan innostunut, laittaisin "täydentävät" linkit tekstin loppuun. Melko usein nämä linkit myös johtavat tynkäartikkeliin, tapa ohittaa usein sisällön. Työssä käytän wikiä ponnahduslautana, haen sieltä henkiö- sun muu triviaa ja jatkan matkaa eteenpäin. Useimmiten tarkistan vielä perustiedotkin toisesta lähteestä.

Kuvassa on Pariisin Montmartren kahvilan menu (nimi on hauska "Kesä loivassa rinteessä" vanhan ranskalaisen elokuvan mukaan). Se sijaitsee butten sillä puolella, josta harva turisti laskeutuu alas (pöyhkeältä) Sacré-Coeurin kirkolta kohti kaupunginosan vanhaa keskustaa. Otan nyt näitä maamerkkejä koko ajan sieltä päin, taitaa olla ikävä Pariisiin!

Tein haut wikin perushaulla. Ja koska mulla ei nyt ole mitään painettua materiaalia vertailukohteena, täytyy kai olla sitä samaa mieltä, että Wiki antaa perustietoa siinä missä painettukin. Lähtöalustana hyvä, ainoana lähteenä, no, helppo ja nopea, mutta kaipaa usein rinnalleen muita lähteitä. Wikin periaatteet on kyllä kunnioitettavat: kriittinen tarkastelu, neutraali näkökulma, tiedonlähteiden tärkeys...

Etsiskelin tietoa monille tutusta paikasta, Montmartresta ja Sacré-Coeurista. Sieltä tulikin kaikki se perustieto, mitä jokaisesta matkaoppaasta löytyy:

"Pariisin kommuunin aikana sadoittain kommunardeja piiloutui kukkulalla sijaitseviin kalkkikaivoksiin ja jäi niihin loukkuun, kun hallituksen joukot räjäyttivät uloskäynnit dynamiitilla. Vallankumouksen jälkeen kukkula palasi köyhään ja uneliaaseen elämään. Muutamia vuosia myöhemmin Montmartren korkeimmalle kohdalle rakennettiin suuri basilika Sacré-Coeur."

"Siitä tuli muistomerkki Ranskan-Preussin sodan ja Pariisin kommuunin aikana kuolleille ranskalaisille."

"The work was financed by gifts, often modest, from all over France."

Montmartrelaisen suusta sain kuulla vuosia sitten sitten tällaisen tarinan:

Pariisin kommuunin toinen keskus oli Montmartren kalkkikaivoksen ympärille asettuneiden työläisten keskuudessa (toinen oli 20:ssä kaupunginosassa). Pariisin porvarit lupasivat, että rakentavat kirkon sinne, korkeimmalle kohdalle, jos kapina saadaan kukistettua. Kalkkikaivokset ja sinne piiloutuneet kapinalliset räjäytettiin, kapina kukistettiin ja kirkon rakennustyöt aloitettiin. Kirkosta piti tulla suuri näyttävä voitonmerkki. Siitä tuli myös kallis.

Kalkkiperäinen maa oli murtuvaa, joten vuoreen piti upottaa tukipuita alaspäin yhtä syvälle (83 metriä), kuin kirkon korkeus on kukkulan maanpinnasta. Massiiviset tukipuut ovat sata vuotta pitäneet kirkon lisäksi asukkaiden vanhat kerrostalot suorassa jatkuvasti liikkuvan kalkkikukkulan rinteissä. Sekös heitä huvittaa :). Kirkolla on paikallisten suussa vähemmän mairitteleva lisänimi "kermakakku".

Molemmat näistä tiedoista ja tarinoista ovat mielestäni yhtä luotettavia :).

Runebergin jälkeen Library Thing

Jakaminen on verkon valtti ja voima! Se antaa mahdollisuuden välittää tunteita, ajatuksia, osaamista ja tietoa kaikille halukkaille. Sen avulla pääsee myös lähelle niitä itseään kiinnostavia asioita, joihin ei fyysisesti ole mahdollisuutta matkustaa.

Kuvan Lady Dianan kolaripaikka on kirvoittanut satoja muistokirjoituksia Pariisin sillan vanhaan kiveykseen, Jim Morrisonin hauta koristellaan päivittäin tyhjillä viskipulloilla. Ihmiset itkevät avoimesti näillä paikoilla.
Kollektiivinen surukin on jakamista.

Library Thing herätti toisella tutustumiskierroksella uuden uteliaisuuden. "Käy kierroksella -esittely oli houkutteleva ja helppo, lähdinkin siitä moneen matkaan. Ensin tuntui, että valtavirta-kirjallisuus, anglosaksisuus ja fantasia tunki läpi, mutta löytyihän sieltä muutakin. Innostuin kokeilemaan suggester- ja unsuggester-toimintoja, mutta ei sieltä sitten mitään kamalan uutta löytynytkään, enemmän sitä "joo, olen lukenu, mut miten nii?"-osastoa. Lieneekö asiasanoittamisen laajuus syynä, että tarjonta oli myös aika kirjavaa?
Veikkaisin myös, että vastaavia ohjelmia löytyy vaikkapa elokuvien ystäville? En silti tekisi valintojani näiden suositusten perusteella. Meillähän on onni olla työympäristössä, jossa tämänkaltaista tietoa ja vinkkejä saa päivittäin omilta kollegoilta ja asiakkailta. LT:stä on varmaankin enemmän iloa "yksinäisille" lukijoille.

LT:stä on apua muistinvirkistäjänä aiheista, joista itsellä ei ole tietoa tai muisti pettää juuri kriittisellä hetkellä. Muistan yhden tietolistan kysymyksen, johon Espoosta vastattiin LT:n vinkkejä jakamalla, vastaus oli laajin. Jos asiasanoitus olisi hallitumpaa, tässä olisi mainio väline.

Kirjastojen auktorisoitu asiasanoitustus toimii parhaiten tietokirjallisuuden luetteloinnissa, kaunokirjallisuudessa se saattaa jäädä vaillinaiseksi tekstin sisään kirjoitetun sisällön avauduttua vasta lukijalle. Mutta hienoa, että kirjastot ovat palvelussa mukana.
En kokeillut googlen ja LT:n yhteyksiä. Googlaamalla saa joskus nopeaa apua esim. keskusteluryhmistä ja jonkin kirjallisuuden genren sivustoilta voi löytyä tiukkoja, perusteltuja ja luotettavia vinkkejä.

Kuolleiden ihmisten kirjastot herätti kysymyksen ihmisen yksityisyydestä. Halusiko Eeva-Liisa Manner oman kirjastonsa tähän muotoon jaettavaksi, vai oliko se lahjoitettu tutkijoille tai tarkoitettu vain kirjailijan henkilökuvan syventämiseen?
Elävien ihmisten kirjastot ovat onneksi heidän omien valintojensa kokoelmia.

Taivaan aukeamisen jälkeen eli Flickr

Huhhuh!
Flickr olikin aarreaitta! Upposin kuvien sekaan moneksi tunniksi unohtaen koko tehtävän. Mutta nyt ryhtiä:

Picasaan olen törmännyt lähetettyjen kuvien kautta ja Flickrin toiminnot tuntuivat yhtä selkeiltä. Parhaat omainaisuudet ovat kuvien laadun säilyvyys (kun tilaa on), ja isojen määrien jakelun helppous.

Haeskelin kuvia eri vaihtoehdoilla samasta aiheesta ja aarteet löytyivät useimmiten ammattilaisten dokumentoijien sivustoilta. Kokeilin lopulta hakusanoja "18e arr" ja "Montmartre" Explore-valikon eri suodattimilla. Valitsin tarkoituksella aiheen, josta tiesin tulevan paljon tuloksia. Jakelijoita ja ryhmiin liittyneitä katselijoita riitti. Yleisellä haulla sain selailla tuhansia matkavalokuvia tutuilta kujilta (samat kuvat mulla on omalla koneella :). Tagettaminen oli aika villiä, kirjastolaista nauratti. Jos kuvassa oli mies, jolla oli viikset, ne oli mainittu :).
Nyt tagetan kokeeksi itsekin villisti!

Tutun kuvan valitsin Commons-tarjonnasta. Olen nähnyt Eugène Atgetin kuvan Chiffonniers Pariisin valokuvataiteen museossa vuosia sitten. Tarjontaa olikin yllätävän vähän. Commons-oikeuksilla jaetut kuvat on tekijänoikeksista vapautunutta tai vapaaksi laskettua materiaalia, joten määrä kasvaa koko ajan ja jäinkin miettimään, pitääkö sen kaiken olla kaikkien vapaassa, myös kaupallisessa käytössä? Kuvan chiffonnierit muuten hankkivat elantonsa roskia lajittelemalla ja niitä kierrättämällä :).
Kuvan jakaja on http://www.eastmanhouse.org/

Tutkailin ladatuimpien kuvien antia. Hassun latteita asioita sieltä haetaan. Myös monet kirjastoaiheiset kuvat näyttivät toinen toisiltaan, arkkitehtoninen ote on vallalla. Selailin tosin aika pintapuolisesti... En keksinyt omaan työhöni liittyen mitään varsinaista uutta, mutta kirjaston vapaasti käytettävissä olevan kuvapankin voisin sinne perustaa. Joku muu on taatusti keksinyt ja perustanut sen jo aikaa sitten :).

Takaisin Atgetin kuvamaailmaan!

Sormenpäiden paleltumisen jälkeen kivuliasta reflektointia

Tässä kuvassa on pienen La Palman saaren voittajan lottonumerot keväällä 2007. Olette ehkä törmänneet lotto-kuponkien tarjoajiin etelä-eurooppassa? Ennen eu:ta niitä ei voinut ulkkarit ostaa, koska voitot olivat maan sisäisiä. Loton tuotto ohjattiin suoraan paikallisten "vammaisten ja köyhien" elämänlaadun tukemiseen. Niitä myyvät ihmiset saivat pienen provikan myynnistään, joten tarjontaa oli, vaikka siitä useimmiten piti kieltäytyä. Joskus jossain kahvilassa ostin, ja jätin tiskille, kahvimikko sai päättä kenelle kuponki päätyi. Onkohan säännöt muuttuneet globalisoituneen rahamaailman myötä, nyt niitä tarjotaan joka paikissa kaikille ohikulkeville?

Mun tämän viikon tehtävässä olen tänään mietiskellyt osallistumista. Delicious on edelleen vieras. Sinne valuu linkkejä ja tietoa useammin kun minä. Taidan olla kertakaikkiaan laiska, tai sitten en ole vaan ehtinyt perehyä deliin tarpeeksi löytääkseni itseäni kiinnostavia sivuja linkkivyöryn joukosta. Jos olisin oikein rehellinen, paljastaisin, että olen tsekannut sinne keräämiäni linkkiotsikoita, yhteenkään tekstiin en ole mennyt sisään. Noloa.

Delin ulkoasu on jotenkin, miten sanoisin, tunkkainen? Voi olla, että olen googlaillut liikaa. iGoogle tuntuu tiedonkeräilijänä jotenkin ilmavammalta, mutta nythän puhutaan ihan eri hyötysuhteesta. Jos päätyöni olisi seurata jotain tiettyä asiaa tai siihen liityisi vaikkapa laajempia kansainvälisiä ympyröitä, fanittaisin deliä. Yleisempien aiheiden tietotulva ei vieläkään houkuta. Hmm?

Bloggarina olen ensikertalainen. Siitä huolimatta, että kirjoittaminen on jäänyt vähille viime vuosina, se tuntui alussa yllättävän helpolta. Kurssin alussa luin teidän blogejanne ja olin aivan vaikuttunut teidän sujuvista teksteistänne pohdiskelivine sisältöineen. Ja miten kauniita! Yhtäkkiä itsekritiikki iski ja sitten tuli se "rajaa, mieti, tiivistä -tapaamispäivä".
Oma blogini näytti surkealta. Olin valinnut pohjan ja nimen lennosta. Teksteissä ei ollut ainuttakaan houkuttelevaa koukkua... Sitten en ehtinyt enää lukea saati kommentoida muiden blogeja. Kirjoittamisen kynnys laski heti. Se tuntuikin mukavalta :)! Viikon tehtävät meni väsyneenä vähän hutasten, (siksi preppaan nyt), mutta kommentointi ei loppunut :). @opet: Ajattelin muuten jättää ne sellaisiksi, jollekin seuraavalle samassa tilanteessa olevalle kurssilaiselle kannustukseksi. Älä luovuta! vaikka tehtävät kertyisivätkin enimmäkseen "tekemättömien kansioon".

Kiitän kaikista kommenteista! Olisin niin mielelläni vastakommunikoinut, en niinkään tehtävänä vaan keskustelun takia. Uni voitti silti jokaisena iltana. Teidän kommenttejenne kannustamana matka kuitenkin jatkui. Vaikka huomasin olevani taas takapulpetin tyttö, kerroitte kaikki rohkeasti omista rimpuiluistanne? Siinä on tämän kurssin voima ja tuki! Harvoin toisilleen tuntemattomat ihmiset "kohtaavat" näin nopeasti, oli mukavaa olla osittain tuntemattomien, mutta tekstien kautta tutuksi tulleiden ihmisten seurassa. Ehkä antoisinta seutu-yhteistyötä, missä olen saanut olla mukana!

Alkuvaiheessa kaipasin meille yhteistä keskusteluryhmää tyyliin facebook, jossa olisi ollut helppo kysellä ja saada nopeasti apua ja hyviä kokemuksia, ja jossa vinkit olisivat levinneet helposti kaikille. Haikailen vieläkin kaiken sen tiedon perään, jota sain ja varsinkin meni ohi mese-tapaamisissa.

Ailan ja Tarun opiskelukimppa oli mainio. Aloitin oman kurssini "varjo-opiskelijan" kanssa. Tarkoitus oli remontin alettua tavata parin tunnin ajan kerran viikossa Kalliossa kurssin merkeissä, mutta muut työt ohitti aina nämä keskustelevat tapaamiset. Olisin saanut niistä paljon.

Kävelyn jälkeen webinaariyritys

Istahdin koneelle katsoakseni tuota Katja Puran luentoa, mutta surkean pieni nettitikkuni teki hommasta liian tuskaista. Ideasta olen perillä ja kannatan lämpimästi! Näkisin webinaarit loistavana mahdollisuutena päästä mukaan sinne, minne ei voi tai kannata fyysisesti matkustaa.
Ja hienointa tietysti on, että tallennettuja seminaareja pääsee katselemaan itselle sopivana ajankohtana.
Erityisesti pidin tuosta "supattelumahdollisuuden" ideasta. Voisin ehkä itsekin uskaltautua sanomaan jotakin, vaikka livenä tyydyn useimmiten supisemaan vain vieruskaverin kanssa.

Tekikö Ilmari K. tästä asiasta aloitteen aikoinaan? Että kirjaston järjestämiä "seminaareja" sun muita kokoontumisia välitettäisiin verkon kautta. Miten järkevää. Ja entäs kaikki kansainväliset kokoontumiset? Ekologista.

Kurssin webinaariin en tainnut päästä mukaan, onnistuiko se muiden osalta?

Kuva on Roomasta Piazza Popololta vuodelta 2007, törmäsinkin mukavasta seuraavaan tehtävään siitä tietoja haeskellessani :).

2 + 3 eli 23 on mun syntymäpäivä

Laitan tänne viestiksi, että tämä asia on listalla, paperilla on muistiinpanoja jotka rönsyilevät mikrosta makroon, mietiskelen vielä.

Tapaamisessa oli kiva kuunnella teidän onnistumisia ja varsinkin kannustavia kommentteja ja ideoita Matilta ja Macelta. Kurssin asioiden ulkopuolelta saattaisi myös löytyä aihe?

Facen jälkeen alkaa kai vanhuus

Olen Facessa, kukapa ei olisi. Liityin ryhmään jälkijunassa (kas kas, taas!). Sitä ennen ihmettelin puoli vuotta kollegoja, jotka tunnin välein heittelivät hikisinä toisiaan virtuaalilumipalloilla ;). Oma liittyminen tuli työn kautta, mutta jäin heti koukkuun. Profiilini on paljas ja olen melko vaisu, mutta piipahdan siellä silti melkein joka ilta (tosin viime aikoina nukkuminen houkuttaa iltaisin enemmän).

Naureskelin tolle videoklipille, vaikka ei kai pitäis. Näistä asioista on onneksi puhuttu käyttäjien kesken heti alusta lähtien. Monesti ihmettelen silti kaikkea sitä, mitä ihmiset sivuillaan haluavat näyttää. Facen tietovuodoista ei myöskään kai kenelläkään ole täyttä tietoa, ja monet käyttäjät ovatkin törmänneet "iloisiin yllätyksiin" luultuaan rajanneensa julkaisunsa vain tiettyjen ihmisten nähtäväksi. Mutta kiva se on, aikuisemmalle käyttäjäkunnalle suunnattu galtsu :). Face pursuaa postitiivisia postauksia ja persoonallisuuksia, niillä piristää päiväänsä mukavammin kuin telkkaria tuijottamalla.

Palvelun paras anti on sen helppous. Ja ajankohtaisuus. Aikaviivettä ei juuri ole, joku kommentoi aina jonkun bongaamansa uutisen kaikkien kavereidensa nähtäväksi. Samaa mieltä oleminen on helppoa, ja se vahvistaa yhteisöllisyyttä. Positiivisuus saa peukkuja, negatiivisia postauksia näkee harvoin. Se voi olla myös facen heikkous? Minkälainen tulevaisuus on palvelulla, jossa nostellaan peukkuja yhdessä hyvien asioiden puolesta?

Oman kirjastoni sivut laittoi pystyyn yksi aktiivinen henkilö, ja hänen verkostonsa kautta taidamme olla yksi fanirikkaimmista kirjastoista facessa. Paikallisuus on tärkeää, ja se kiinnostaa ihmisiä. Kallion baareissa ei kannata sanoa, ettei kuulu ryhmään ;), ympäristön paine voi käydä sietämättömäksi, heheh. Nykyinen faceilu rajoittuu lähinnä tiedottamiseen, se voisi olla sosiaalisempaakin. Mutta mitä? Jäsenille avoin keskustelufoorumi ehkä, sillä tiloissamme kokoontuu kerran kuussa paikallisista aktiivisista, lähinnä hiukan varttuneemmista henkilöistä koostuva joukko, joka keskustelee paikallisten viranomaisten kanssa (lähipoliisi, terveys- ja sosiaalipuolen henkilö...) Nämä tapahtumat eivät kiinnosta alueen nuorempaa väestöä, mutta ehkä keskustelu voisi jatkua verkossa? Myös lukupiirin ihmiset voisivat perustaa suljetun (miksei avoimenkin?) ryhmän faceen?

Facebook on siis oiva apuväline tiedottamiseen, "suusta suuhun" kulkeva väylä, johon voi laittaa sekä hauskuutta että asiaa ilman pelkoa, että toimittaja on tulkinnut väärin tai keksinyt taas omasta päästään (joku ylen toimittaja uutisoi jo viikko sitten, että Kallion kirjasto on taas auki, phuuh!). Satunnaiset poistokirjamyynnit sun muut arkiset tapahtumat saavat kiitosta kantiksilta, he kokevat olevansa vip saadessaan viestin sivuillensa (tässä kohdassa mainostaisin Radio Helsingin shout-boxia, poisto-myynnit esim. menee aina eetteriin).
Verkossa tiedottamisen rajoja ei tässä talossa ole mietitty (ehkä hyvä niin), joten rajanveto yksilö/virkamies on jokaisen oman harkinnan varassa. Se tekee kirjastojen fb-sivuista persoonallisia, mutta kyllä sen kanssa on syytä olla tarkkana.

Aktiivinen feissaaja-kollegani hankki elämän ja päätti lopettaa fb-tilinsä. Se olikin mielenkiintoinen ja lopulta mahdottomaksi osoittautunut tehtävä.

If You are in - rock well :) Kaveeratkaa: saparopäinen Marika Nikula

Nuoruuden jälkeen pitäisi alkaa aikuisuus eli Galtsu

Olen tutustunut vuosien varrella Galtsuun kirjaston chat-palveluun eksyneiden nuorten profiilien kautta. On jotenkin liikuttavaa, miten avoimesti he omista sivuistaan vinkkaavat vieraalle aikuiselle. Olen muutaman kerran "tirkistellyt" siellä muiden aikuisten tavoin nykynuorten elämää ja ajatellut, että se olkoon heidän röökirinkinsä, aikuisten on syytä jättää sivustot rauhaan. En rekisteröitynyt tälläkään kertaa.

Mutta hyviä kokemuksiahan on monella sinne tunkeutuneella virkamiehellä, miksei siellä sitten kirjastollakin olisi oma paikkansa? Tai siis siellähän ollaan jo, mutta en niin hirveästi innostunut sisällöstä. Ehkä palvelun käyttöönotto on ollut päällimmäinen asia, sisältöä on sitten rakennettu siihen ympärille? Enkä nyt itsekään keksinyt mitään konkreettista uutta ideaa. Ja toisaalta, verkosta löytyy hyviä kirjallisuus-aiheisia yhteisösivustoja muualtakin, joten jättäisin galtsun edelleen nuorten avoimeksi päiväkirjaksi. Sen sisältöä halutaan jakaa "omalle jengille", pelkään, että nuoret siirtyvät omalta kentältään muualle, jos aikuiset alkavat liikaa pyöriä nurkissa.

Kypsien appelsiinien jälkeen

Moi kaikki!

Voitte nyt ihmetellä tätä palannutta, innokasta oppilasta, mutta totta on, että loppuvuosi Kirjasto 10:ssä oli niin phuuuh, olin ihan puhki jokaisen työpäivän jälkeen. Tein tehtäviä iltamyöhällä ja sen huomaa teksteistä: väsynyttä marmatusta koko ajan. Mutta nyt, voimat ovat flunssasta huolimatta palanneet auringon avulla. Aion käydä kaikki huonosti tehdyt ja tekemättömät osiot kohta kohdalta läpi, jos en ihan tehtävien mukaisesti, niin tunnollisesti silti. Toivottavasti kurssi ei ehdi loppua ennen määränpäätä... :).

Keskustelufoorumit oli mulle mietinnän paikka ("voi ei, mä en jaksa näitä pulinoita"). Olen väistellyt näitä avoimia foorumeja, niiden sisältö on usein tullut vastaa tietoa hakiessa (suomi24 useimmiten) ja jossain vaiheessa aloin skipata melkein kaiken niiltä tulevan informaation täysin kyllästyneenä. No, kaikki kukat kukkikoon, itseilmaisulle on terapeuttinen tilaus (huumoria :). Parhaimman annin olen saanut näistä sivuista etsimällä jonkun tuotteen (useimmiten elektronisen) käyttäjäkokemuksia. Liekö osa heistä maksettuja tai lahjottuja :)? Selailin uudelleen "kaupungit ja kunnat" sekä "kirjallisuus" -aiheita. Hmm, joo. Nämä mielipiteet on aika tuttuja, ei mulla ollut niihin mitään lisättävää.

Kirjastot.fi:n keskusteluista seuraan säännöllisesti Musa-Helmetiä, Musiikkikirjastoja, Tekijänoikeuksia, Luumua ja Tieto-listaa sähköpostin kautta. Siellä keskustelevat samat ihmiset, jotka ovat aktiivisia sekä kotikentillään että valtakunnallisesti. Eipä ole tullut kirjoitettua yhtäkään mielipidettä? Lueskelin niitä läpi, pinnestelin oikein jotain fiksua Kirjastot Facebookissa -keskustelun jatkoksi, mutta siellähän se kaikki asia jo oli. Hyvä niin.

Loistavasti toimivaa Tieto-listaa jaksan ihailla miltei joka päivä. Miten valtava määrä tietoa saadaan esiin, vaikkei sitä ole julkaistu. Pitää vaan kysyä. Aaltoja kaikille!

Kifin Lukukokemusten-foorumi ansaitsisi enemmän lukijoita ja osallistujia, Helsingin kaupunginkirjaston keskustelupalstat on aika vaisut tyyliin "Kivoin kirjasto..."

Tästä tuli taas liian pitkä teksti, sori.

Marraskuun tehtävien kimpussa, toiset ihmiset + mikroblogit

Haparoin Delin kanssa vielä aika pahasti, siinä on selvästi joku juttu, jota en ole vielä löytänyt. Sen myötä tuleva informaatiomäärä on valtava (ja antoisa), mutta jotenkin lyhistyn kasaan sen kanssa. Miten olettekin löytänyt noin hienoja linkkejä? Selailen otsikoita ja päätä huimaa. Tähän täytyy palata vielä.
Twitter ei myöskään nopealla tutustumisella ollut innostava, teksteissä oli linkkejä liikaa ja jäin ihmettelemään, miten ”vaikeasti ” keskustelut pysyvät kasassa saman asian ympärillä.
Sen sijaan Qaiku tuntui aika miellyttävältä, selailin sitä kaikista pisimpään. Keskustelut pysyivät ketjuissa, tämähän on tuttua Facebookin puolelta ja ehkä siksi upposi mulle parhaiten.
Helsingin kaupunginkirjaston Twitter jakaa sitä tietoa, mitä sen verkkosivuilla on julkaistu, ehkä siinä on syy, että seuraajien määrä on, sanoisinko, alhainen :).

Vanhan vuoden jälkeen

Hengissä ja hengessä mukana ollaan, vaikka flunssa onkin runnellut pari viikkoa kuntoa alaspäin (oloa ei parantanut uudenvuoden vietto Andalusialaisessa pikkukylässä :).

Olen palannut takaisin Kallioon, nyt mulla on mahdollisuus kiriä tekemättömiä tehtäviä ennen deadlinea, en haluu jäädä luokalle… :)